Rotukuvaus

Australianterrieri on aktiivinen harrastuskoira ja energinen lenkkikaveri. Sen karhea turkki on säänkestävä ja helppohoitoinen. Australianterrierin vauhdikas luonne, rakenne, reagointikyky, ketteryys ja miellyttämisenhalu sopivat hyvin pitkille metsälenkeille, agilityradoille ja pelastuskoiraharrastukseen raunioille. Australianterrierin kanssa harrastetaan yleisesti myös tottelevaisuuskokeita, rallytokoa sekä noseworkia, ja ”aussin” voi tavata myös kaveri- ja lukukoiratoiminnassa. Ausseja on koulutettu myös hypo- ja kipukoiriksi.

Luonne

Aiemmin australianterrierin oli ansaittava paikkansa käyttökoirana. Nykyisin kaupunkilaisperheen australianterrieri on enemmänkin seurakoira kuin metsästäjä. Vuosikymmenten aikana australianterrieri on menettänyt kiihkeää terrieriluonnettaan, piirrettä, jonka kanssa ihmisen on toisinaan ollut vaikea elää. Ajan kuluessa rodun alkuperäinen käyttötarkoitus on muuttunut ja nykyisin australianterrieri on käyttötarkoitukseltaan aktiivinen harrastus- ja seurakoira. Käyttötarkoituksen muuttuminen on asettanut rodun luonteelle uusia haasteita. Australianterrierin on oltava avoin, yhteiskuntakelpoinen, lempeä ja ystävällinen, mutta yhä myös luonteeltaan peloton ja itsevarma. Rodun sisällä metsästysvietti vaihtelee paljon. Edelleen rodussa on vahvana saalistusvietti, esimerkiksi pihapiiriin eksyneet hiiret, rotat, sisiliskot ja linnut ”pääsevät helposti hengestään” – jotkut australianterrierit pystyvät edelleen tappamaan käärmeen. Rodun käyttötarkoituksen muuttuminen tiukkaluonteisesta metsästävästä terrieristä helposti käsiteltäväksi seurakoiraksi, on usein koitunut monen australianterrierin kohtaloksi kun käärmeen kanssa on otettu mittaa.

Australianterrieri on ketterä ja vahva. Rakenteen on oltava sellainen, että se liikkuu helposti ja vaivattomasti. Australianterrierin tulee yhä edelleen kyetä vaivattomasti hyppäämään ”lampaan selkään”, vaikka tänä päivänä rotua käytetäänkin enää hyvin harvoin paimennustehtävissä. Australianterrierin luonne on edelleen ”paimenkoiramainen” – sillä on halu miellyttää omistajaansa ja työskennellä yhdessä. Tämä ominaisuus on tehnyt australianterrieristä suositun seurakoirarodun.

Australianterrieri on mustasukkainen omasta reviiristään, mutta se ei kuitenkaan ole luonteeltaan taistelija. Australianterrieriä on käytetty aikoinaan myös vahtikoirana. Luvatonta tunkeilijaa vastaan pieni koira oli luonnollisesti voimaton, mutta tarkkaavaisuutensa vuoksi se ehti haukkumalla varoittaa kotiväkeä lähestyvästä vaarasta. Englanti karkoitti aikanaan rikollisia Australiaan, joten elämä Australiassa ei ollut rauhallista. Reviirin puolustaminen haukkumalla on yhä edelleen australianterrierille rotutyypillinen ominaisuus.

Australianterrierin luonne on edelleenkin julkean itsevarma. Koira ei näytä olevan lainkaan tietoinen pienestä koostaan niin puolustautuessaan tunkeilijaa vastaan kuin taistelussa rottien ja käärmeiden kanssa. Vaikka australianterrieri on vanha rotu (rotumääritelmä on kirjoitettu ensimmäisen kerran jo vuonna 1887), ei rodun taso ole vieläkään kovin homogeeninen.

Australianterrieri on pieni, vahva, aktiivinen ja toimelias koira, joka tarvitsee omistajaltaan paljon huomiota, toimintaa ja liikuntaa. Rotu ei siis sovi pelkäksi sohvannurkan koristeeksi.